YritysTuija Karlsson Oy on perustettu syksyllä 1997 toiminimellä ja vaihdettu osakeyhtiöksi 1.11.2002. Yritystä pyörittää omistaja Tuija Karlsson, jolla laaja ja pitkä työkokemus erilaisista siivousalan työtehtävistä.Ennen yrityksen perustamista Karlsson työskenteli eri siivousalan tehtävissä Kehä-Yhtiöiden palveluksessa, ensin kerroshoitajana ja myöhemmin esimiestehtävissä hotellissa (mm. Grand Marina). Tämän jälkeen vierähti useita vuosia porrassiivouksen parissa. Yksi vuosi meni myös Yleisradion toimitiloissa siivouksen työnjohtajana. Oman yrityksen perustamiseen Karlsson päätyi väsyttyään ainaiseen työntekijäpulaan. Tämä on ollut syynä myös siihen, ettei yrittäjä ole lähtenyt toistaiseksi laajentamaan yritystään. Hän haluaan tarjota palveluja, joista voi olla ylpeä, eikä kuluttaa aikaa valitusten käsittelyyn ja tekemättömien töiden paikkailuun. Tällä hetkellä yrityksen työntekijöinä toimii kaksi aliurakointiyritystä ja kaksi kokopäiväistä ammattisiivoojaa, jolla kokemusta erilaisista työtehtävistä aina siivoojasta työnjohtajaan. Lisäksi palkkalistoilla on yksi osa-aikainen työntekijä, joka on aiemmin toiminut esimiestehtävissä isossa siivousliikkeessä. Myös yrittäjän aviomies ja kaksi lasta osallistuvat välillä siivoustoimintaan. |
![]() ![]() ![]() |



